maanantaina 30. marraskuuta 2009

Perus-tuntia



Viikon aloittava Perus-tunti meni tällä kertaa varsin oivasti. Oma sykemittari oli jostain syystä pessimistinen kulutuslukemien suhteen, se tekee sen aina välillä jostain syystä. Epäilevä Tuomas...

Hyvin kulki, selvästi on takajalkoihin tullut lisää voimaa jo nyt. Katsotaan miltä tuntuu kun on pari kuukautta punttia takana. Voimatasot nousevat kovasti näin alussa mutta sitten tasaantuu tietysti.

Tänään ei ollutkaan sitä EasyLife-kokousta, syystä mitä en enää muista se on siirretty huomiselle, raporttia kokouksesta sitten huomenna.

Palvelua ja ammattitaitoa

Jopas oli huikea asiointikokemus taas.

Kuten jo ehkä tiedättekin, menen naimisiin 11.12. Tarvitsen siis puvun, viimeksi kun vuokrasin Bestman-tehtäviin puvun käytin Pukuvuokraamo Sanelmaa.

Kaikki meni uskomattoman helposti ja tyylikkäästi että päätin käyttää samaa paikkaa tälläkin kertaa. Tuolla on töissä kyllä rautaisia ammattilaisia, ensin ystävällinen myyjä katsoo päästä varpaisiin kuin turkkinainen ekoaktivistia, tämän jälkeen alkaa telineistä tulla sopivaa vaatetta päälle. Uskomatonta miten hyvin heidän silmänsä toimii, kengän koon he kysyvät mutta muu tulee arvion perusteella. 20 min ja kengät, puvunhousut, kauluspaita, liivi, puvuntakki yms on valittu.

Voi kun joskus vaatteiden ostaminenkin kävisi näin helposti... Aivan ehdoton paikka siis jos tarvitsette pukua Turun seudulla, suosittelen erittäin lämpimästi!

Paikallinen maan painovoiman väheneminen.

Törkeän kevyt olo!

Vyötärö pienenee nyt aika vauhdilla ja olo on tosiaan höyhenenkevyt. Ilmeisesti nyt on tosiaan löytynyt oikea liikkumis/syömis-kombinaatio.

Tänään töiden jälkeen Perus-tunti, sen jälkeen EasyLife-kokous ja sitä myötä myös punnitus. Samanlainen pirun hyvä olo omasta kropasta kuin viime viikollakin, toivottavasti tulee samanlainen hyvä tuloskin. En ole kiusallakaan käynyt kotona vaa'alla joten tulos tulee olemaan yllätys minullekin.

Raporttia spinnauksesta ja punnituksesta illemmalla.

sunnuntaina 29. marraskuuta 2009

Vyötärötietoutta

Tämän aamun mittauksen mukaan, vyötäröstä on lähtenyt 8.2 -> 29.11.2009:

- 18 cm

Huomenna mitataan taas paino, josko sitten saisi jo päivitettyä tuon vasemmalla näkyvän lukeman.

Ei muuta, jatkakaa!

lauantaina 28. marraskuuta 2009

Lauantain Perus-tunti + jalkatreenit



Huomenta!

Närästi aivan pirusti, piti spinnauksessa vähän kevennellä ettei nyt aivan mennyt oksentamisen puolelle. Ensi kerralla sitten taas kunnolla.

Jalkatreeni sen sijaan kulki kuin hirvi, jalkojenojennuksessa uusi sarjaennätys:

8 x 120 kg

Vielä on maksimi sarjapainoihin vähän matkaa, uskoisin että 130 kg alkaa olemaan siinä sopivassa kohtaa. Ensi viikolla sitten...

Jalkojen koukistus 8 x 100 kg ja jalkojen loitonnus 8 x 50 kg.

Johan riittää taas tämä henkselien läpsyttely, ruokaa koneeseen. Julistan viikonlopun avatuksi!

torstaina 26. marraskuuta 2009

Keskiviikon puntti + spinnaus



Huomenta.

Ei tullut eilisestä spinnauksta raporttia, pitää lisätä jossain kohtaa omasta sykemittarista raportti liitteeksi.
( Sykeraportti pyöri internjetin syövereissä pari päivää, liitetty alkuun )

Tässä tekniset arvot:

Aika: 51:42
Training Effect: 3.8
Keskisyke: 137
Maksimisyke: 168
Kulutus: 890 kcal

Puntti meni hienosti, alkoi ne hauiksetkin löytymään. Aika huikea meno paikoitellen, täytyy sanoa että pirun mukavaa. Nyt pari päivää lepoa, lauantaiaamusta spinnaus ja siihen perään jalkatreeni.

keskiviikkona 25. marraskuuta 2009

Tiistain punttailu

Oli eilen puntin jälkeen kotosalla niin voittaja olo että en jaksanut edes pahemmin koneella nysväillä. Jäi sitten tekemättä raportintynkä puntista, tässä se sitten on:

Huikea meno heti ensimmäisestä liikkeestä, hitosti enemmän painoja kuin viikko sitten. Lihakset palautuneet hyvin, jaksoi vääntää. Jopa arkkiviholliseni, Peckdeck alkoi sujua jossain määrin.

Hyvä meno ja tuntuma:
Penkkikone
Peckdeck
Suorat selkälihakset
Soutu koneessa "käänteinen penkki"
Olankohautukset käsipainojen kanssa

Laahaa vähän perässä:
Penkki yläviistoon, tahtoo mennä kovasti etuolkapäille, täytyy koittaa korjailla.
Selkäliike, veto yläviistosta rinnalle, ei ole löytynyt vielä oikeaa säätöä laitteelle

Tollaista, täytyy noita hankalia liikkeitä tutkia lisää ja koittaa löytää se oikea säätö ja oikea paino että saisi liikkeen tuntumaan sille lihakselle mille se kuuluu. Palataan asiaan...

Tänään ensin kädet ja olkapäät, siihen päälle Perus-tunti. Tämä on se viikon raskain päivä, sitten saa levätä pari päivää. Täysillä vedetään, kärsitään sitten taas loppuviikko.

tiistaina 24. marraskuuta 2009

Rintaleikkeitä ja selkäfilettä

... tänään punttiohjelmassa vuorossa.

Viime viikolla tuli niin mahdottoman kipeäksi nuo tissit että jännityksellä odotan miten tällä kertaa käy. Tämähän tietysti tarkoittaa vain sitä että nyt vedetään kiusalla vieläkin kovempaa kuin viimeksi, venyttelemällä siitä kivusta aina vähäksi aikaa pääsee eroon.

Virkeä olo taas, ulkona on synkän pimeää kuten ilmeisesti tähän vuodenaikaan kuuluukin. Nautitaan nousevasta vuorovedestä niin kauan kuin sitä kestää...

maanantaina 23. marraskuuta 2009

Reilu pari maitotölkkiä...

... vähemmän painoa viime viikosta.

Uusi syömistapa tuntuu tekevän tulosta, oma osansa on tietysti punttitreenilläkin. Viikossahan tulee nyt sitten jo noin 6 x 50 min treeniä, alkaa olemaan jo ihan hyvä määrä.

Niin, olihan tänään se Perus-tuntikin:



Samin vetämä Perus-tunti, tuli vedettyä jostain syystä alun jälkeen aivan hurmiossa. En tiedä mistä syystä tänään kulki taas näin hyvin, melkein väittäisin että syynä on tuo syömistapa. Pitää syödä että jaksaa laihduttaa?

Mahtava meno, tiukka etukeno!

Maanantai, PHP ja Perus-tunti

Huomenta.

Onkohan paljastuneet PHP-haavoittuvuudet tehneet sen että ei tuo StatCounter toimi. Heidän sivuiltaan on alhaalla ainakin foorumi enkä pääsee omaan sivuprojektiinikaan. Oivoivoivoi...

Tänään Perus-tunti, vetäjänä Sami. Rynnäkköjoutsen keräili keuhkojaan lauantain rypistyksen jälkeen, saas nähdä miten teinillä tänään kulkee. Olihan se raskas tunti ja hänellä oli alla melkein kahden viikon "sairasloma" joten tuo sallittakoon.

Ihmeen hyvässä kunnossa jalat, olin aivan varma että etu- ja takareidet tulevat olemaan aivan jumissa mutta pyh! Sehän tarkoittaa siis sitä että ensi lauantaina vedetään vielä kovemmin. Pohkeet ovat ainoa jalkojen osa mikä edes vähän oireilee ja sekin hyvällä lailla.

Illalla raporttia Perus-tunnista ja EasyLife-palaverista. Palataan asiaan...

Loppuun maanantaikevennys, Siljan uusi Tukholma-Turku reitti...

lauantaina 21. marraskuuta 2009

50. spinnaus



Näin se on 50. spinnaus takana, Johanna oli tullut takaisin lomalta ja veti Perus-tunnin. Tunnilla ei ollut aivan uusia naamoja joten väännettiin vähän tekniikoita, syke nousi, henki salpaantui ja kaikilla oli niin mukavaa.

Tunni jälkeen viikon kohokohta, jalkatreeni. Jätimme alkuun suunnitellun jalkaprässin väliin, treeniksi muodostui seuraavanlainen:
- Jalkojen ojennus
- Jalkojen koukistus
- Jalkojen loitonnus
- Jalan ojennus taakse
- Pohkeet

Aikamoinen rypisty, jalat olivat lämpimät ja hyvän tuntuiset pyöräilyn jälkeen niin uskalsi vääntää menemään aivan tosissaan. Jalkojen ojennuksessa meni kahdeksan toiston sarjapainossa 100 kg rikki, jalkojen koukistuksessa "jouduimme tyytymään" 90 kiloon. Jalkojen loitonnus vielä 50 kilolla niin persusta oli tulessa.

Katsotaan mikä on fiilis huomenna, treeni oli aivan upea. Lisää tätä ja paljon!!!

perjantaina 20. marraskuuta 2009

Treffit Helin kanssa

Tulin juuri salilta, olin juttelemassa Helin kanssa uudesta ohjelmastamme. Hyvältä näytti kuulemma, onhan viikossa jo aikalailla liikuntaa mutta koitetaan jaksaa.

Kävin Helin kanssa läpi nuo kuntotestin ja InBody-mittauksen tulokset läpi, itkimme niitä hetken yhdessä. Pyyhimme yhdessä kyyneleemme, käänsimme katseemme kirkkaaseen tulevaisuuteen ja totesimme että tästä voi mennä vain parempaan kuntoon.

Tällä siis mennään, katsotaan parin-kolmen kuukauden päästä missä ollaan. Arvioidaan sitten taas uudelleen ohjelmaa ja tilannetta.

Minulla ja Rynnäkköjoutsenella on uusi työpäivän ruokastrategia; työpäivän ruokailuun saa käyttää rahaa 4 euroa. Aikani kokeilin tapaa missä "söin koko ajan" mutta ei se tunnu minulle luontevalta eikä myöskään toimivalta. Tässä siis uusi tapa:

Lounaalla reipas annos normaalia ruokaa, noin 800 - 900 kcal. Tämä tarkoittaa käytännössä siis esim kahta maksalaatikkoa tms mikroruokaa minkä kalorimäärän tiedän tarkkaan. Töiden jälkeen kotona rehellistä lämmintä ruokaa, helpoin tapa on taas se mikroruoka minkä kalorit tietää.

Päivän kalorit olen nostanut noin 1800 kcal, niinä päivinä kun meillä on spinning niin meillä on tavoitteena polttaa pyörän selässä aina lounaalla tulleet kalorit. Tämä on onnistunut mittareiden mukaan varsin hyvin. Punttitreenistäkin kuluu aikalailla mutta sitä en laske tähän yhtälöön mukaan.

Olemme siis muuttaneet tavoitteitamme jonkin verran, nyt lihasmassan hankinta on tullut mukaan. On sitten jotain mikä voi vanhana kuihtua.

Tänään vielä lepoa, huomenna aamusta Perus-tunti Johannan johdolla. Siihen perään jalat, aika malttamaton olo jo pikkuhiljaa...

torstaina 19. marraskuuta 2009

Sairas mies

Kyllä on kroppa kipeä, räpylät sattuu, rinnat ovat tulessa. Jatkuvasti saa olla venyttelemässä että pystyy olemaan.

Hyvä tunne, on sitä sitten jotain tehty kunnolla. Lisää tätä, lauantaina kunnon rankaisu jaloille!

keskiviikkona 18. marraskuuta 2009

Puntti + Perus = Jauhelihamunakas



Alkuun suoraan töistä punttia, ohjelmassa kädet ja olkapäät:

- Vipunostot eteen käsipainoilla
- Ylösnostot taljassa
- Takaolkapäät koneessa
- Ojentajat koneessa
- Hauikset koneessa
- Käsivarret mutkatangolla rystyset ylöspäin
- Ranteenkäännöt molempiin suuntiin kulmatangolla

... valmis...

Aika uupunut oli olo tämän jälkeen, rohkeasti vain eteenpäin ja Perus-tunnille. Hanna-Mari tuli tuntia vetämään, kuulemma oli vähän pientä sählinkiä kun sairaudet kaatavat ohjaajia. Ymmärtäähän tuon, onhan tuo nyt eri asia kuin tehdä töitä jossain tietokoneen näytön edessä missä ei nyt ole ihan niin väliä vaikka vähän räkä nenästä valuisikin. Tuolla on pyörän selässä oltava 100 % terve.

Hieno tunti, H-M piiskasi myös ankarasti. Tai niin no, antoi kyllä vaihtoehtoja mutta pitihän se yrittää niin maan perusteellisesti. Rynnäkköjoutsen oli vielä tänään pois että ei iske jälkitaudit flunssan jälkeen.

Näin, huomenna ja perjantaina paljon kaivattua lepoa. Lauantaiaamusta jatketaan, ensin Perus-tunti ja sitten koko viikon huipennus: Jalkapäivä!

PS. Mikä mahtaa olla Johannan ihon paahtoaste kun hän tulee takaisin lomalta? Veikkaan hyvin tummaa... :D

Kuntotestin tulokset



Siinä InBody-testin tulokset, pirun mainio lappu. Alussa vähän vaikealukuinen mutta tuosta löytyy kaunistelematta kaikki hyvät ja huonot asiat. Lyhyenä yhteenvetona, aivan liikaa rasvaa mutta myös paljon lihasmassaa.



Kuntotestin yhteenveto.



Yhteenveto pyöräilytestistä, näkyvissä mm hapenkulutus, työteho ja maitohappotasot.



Kestävyyden osa-alueet ja harjoittelu, sykerajat yms.



Luonnos viikottaisesta peruskuntoharjoittelusta.



Kuntoarviointi ja sen arviointitaulukko.

Kaikenkaikkiaan aivan loistava testi, harmi että tämä skannaaminen kesti näin kauan mutta tässä ne nyt ovat. Tuo InBody kertoo enemmän kuin se peili ikinä, suosittelen erittäin lämpimästi testin ottamista. Helpointa salikavereille on hoitaa se M&M Kuntotalolla, sivuilla ja mainoslapuilla salilla mainostetaan aina tulevasta tilaisuudesta.

Tein tämän testin 11.12 kahdesti, huomasin Paavo Nurmi Keskuksessa että testin sai tehtyä halvalla kuntotestin yhteydessä. Easyway Finland oli iltapäivällä tekemässä testiä salilla, piru mielessä halusin tietysti testata että millaiset tulokset tulevat kahdesta eri mittausympäristöstä ja mittaustiimistä laitteineen. Samaa nuo perhanat käytännössä tuloksiksi antoivat, kyllä siinä laitteessa jokin järki on.

Kiitokset Easyway Finland Oy:lle mittauksesta.

Arat tissit

Hyvin huomaa että oli eilen ensimmäinen puntti muutaman kuukauden tauon jälkeen, kyllä niin on tissit arat.

Selkä on minulla ollut aina jostain syystä paremmin kuritusta vastaanottava, nytkään suorat lihakset eivät tunnu oikein muuta kuin erittäin hyvältä. Treenissä oli kyllä painoa ja yritystä kovasti joten ei se voi siitäkään olla kiinni. "Siivet" ovat arat, ne kipeytyvät tosin aina helposti.

Perkuleen tyytyväinen olo taas itseeni, tuntuu että on reipas ja jaksavainen meno. Hyvä niin, johan tässä jo synkisteltiinkin.

Tänään olisi vuorossa neljän jälkeen kädet ja olkapäät, sitten 17:45 Perus-tunti. Taitaa olla edessä viimeinen Lindan vetämä Perus koska kaukomatkailijat tulevat takaisin Suomen kamaralle perjantaina. Odotan kauhulla iltapäivän treeniä, mitkä ovat Lindan jäähyväisterveiset? Leikki leikkinä, luvassa taatusti hyvä treeni.

tiistaina 17. marraskuuta 2009

Luomutissit

Noin se on takana ensimmäinen puntti muutaman kuukauden tauon jälkeen. Sarjapainot olivat hakusessa ja harjoitukseen meni enemmän aikaa. Ensi kerralla on jo nopeampaa. Tehdyt liikkeet:

- Penkkikone
- Vinopenkki
- Peck Deck
- Suorat selkälihakset koneessa
- Alasveto koneessa
- Kulmasoutu koneessa, siis "käänteinen penkki"
- Kohautukset käsipainoilla

Kaikissa liikkeissä tehtiin 1x8 lämmittely + 2x8 työsarjat.

Fiiliksistä sen verran että Pec Deck on edelleen minulle todella paskamainen liike, kehittynee ajan ja toistojen myötä. Pitää vaan jaksaa vääntää, tekemällä se vahvistuu. Suorat selkälihakset ovat aina olleet ja ovat vieläkin aivan kuningasliike, tuntuma on loistava. Kohautukset toimivat kuin tauti, tekee todella hyvää jumittuneelle niskalle. Veri lähtee kiertämään ja tulee mukavan lämpöinen olo.

Tähän pientä venyttelyä päälle ja harjoitus oli siinä. Huomenna lisää, ohjelmassa räpylät ja olkapäät.

Maanantain Perus-tunti



Siinä eilisen Perus-tunti, meni ilta muissa merkeissä enkä edes avannut kotona tietokonetta. Linda ruoski joukkonsa taas vimmaiseen menoon, hieno treeni!

Tästä viikosta alkaen mukana on taas punttitreeni, tehdään kolmijakoinen treeni. Innostuin niin kovasti kehoanalyysin tuloksista joiden mukaan lihasmassaa on paljon että pakkohan tätä työtä on jatkaa. Tuleva teeniviikko:

- Ma Perus-tunti
- Ti Puntti 1
- Ke Puntti 2 + Perus-tunti
- To Lepo
- Pe Lepo
- La Perus-tunti + Puntti 3
- Su lepo

Jahka EasyLife loppuu niin tiistain harjoitus siirtyy maanantaille Perus-tunnin jälkeen.

Liikkeistä sen verran että olen ajatellut tämän kaltaista jakoa:

- Puntti 1: Rinta + Selkä
- Puntti 2: Olkapäät + Kädet
- Puntti 3: Jalat + Keskikroppa

Maanantaina on ensin Perus-tunti, tämän jälkeen on hyvin aikaa puntille. Siksi isot lihasryhmät. Keskiviikkona menen salille heti neljältä, Perus-tunti alkaa 17:45 joten ennen sitä teen pienemmät ryhmät. Lauantaina on heti aamusta Perus-tunti, sen jälkeen on taas aikaa vaikka kuinka, siksi koipireisille kyytiä. Jalat ovat taatusti lämpimät spinnauksen jälkeen joten treenistä voi tulla hupaisaa.

Tällaisia ajatuksia, kommentteja?

PS. ainiin, paino oli alkanut laskemaan taas... wuhuu!

maanantaina 16. marraskuuta 2009

Taas mennään

Jahas, jokohan sitä on släkitty tarpeeksi?

Jatketaan taas suunnitelman mukaisesti, tänään Perus-tunti ja EasyLife-miitti.

Unohdin puupäänä kuntotestin dokumentit kotiin joten skannausta en tänään vielä tehtyä saa, ehkä huomenna paremmalla muistilla aamulla liikkeellä. Väsyttää, olo on lihava, taitaa olla maanantai...

PS. Mitään en syytä enkä väitä mutta olisikohan tässä yksittäisen ihmisen hiljainen protesti Finnairin lentäjälle?

torstaina 12. marraskuuta 2009

Kuntomittaus

Tänään se sitten oli edessä, jonkin kosmisen tuurin ansiosta pysyin terveenä niin pitkään että pystyin menemään testiin alkuperäisen aikataulun mukaan. Hermostutti aikalailla, se näkyi alussa selvästi jopa verenpainemittauksessa. Vähän kun oli aloillaan ja ajatteli vaaleanpunaisia ajatuksia niin paineet laskivat silmissä. Tai siis mittarissa... niin no, kyllä te tajusitte.

Aloitetaan kuvakavalkadi:



Ensinäkymät mittauslaitteistosta, muista kuvista näkyy paremmin oikealla pilkottava massiivisen kokoinen juoksumatto. Onneksi ei tarvinnut mennä siihen, olisi tullut hyvin lyhyt testi.



Alkusäätöä, kamat kuntoon koitosta varten.



Kengät kiinni polkimiin, pyörän säätö ja kaikki oli minun puolestani valmista.



Mittauslaitteisiin ja -näkymään tutustumista.



Mittauksen johtaja alkoi käymään läpi asioita, niitähän riitti...



... ja riitti...



... ja riitti! Kaikki käytiin kiitettävän hyvin läpi, missään vaiheessa ei tullut olo ettei tiedä missä mennään. Tuli olo että ei ole paikalla vain tuomassa rahaa vaan todellakin "tilaisuuden tähtenä".



Ensimmäinen maitohappolukema otettiin levosta, verta siis sormenpäästä ja mittalaitteeseen.



Kuvassa näkyy hieman paremmin maitohappoarvon analysointiin käytetty laite.



Piti saada maski päälle että saatiin tehtyä mittauksia hengityksestä.



Maski piti olla ilmatiivis joten remmiä vaan tiukemmalle....



Tarkkaa touhua!



"Luke, I am your father!!!"



Aletaan olemaan valmiita, mittausta käyntiin.



Tuimalla ilmeellä eteenpäin.



Selkeä työnjako, hän mittasi maitohappoja 2 min välein ja minä poika poljin.



Minä poljen, samalla selitetään käppyrää.



... eli tätä.



Alkaa jo naamasta näkymään että vastusta on.



Sykelukemia, vielä on matkaa maksimiin...



Synkkää runttausta, tässä vaiheessa ei ollut enää hienostuneisuudesta tietoakaan.



Lähempänä mutta ei vielä ihan...



Jaksaa jaksaa!



Siinä se on! Uudet maksimit, tähän loppui kunto tällä kertaa.



Uupumus, paukut loppu. Ei jaksa enää.



Taidan rukoilla happea?



On niin hikikin, voe mahoton.



Vielä se kuppaa! Menossa palautumisvaiheen maitohappomittaukset.



10 minuutin palautteluajo 100 W vastuksella ja tämä testi on valmis.



Koipireisien voiman mittaus: The Hyppymatto.



Alkuasento...



... and we have a liftoff!!!

Tähän vielä päälle vatsalihastesti, selkälihastesti ja rypistys oli siinä.

Kerrassaan upea kokemus mitä ei voi muuta kuin suositella lämpimästi. Yleensä tämän tyyppiset tilanteet saavat palvelun puolesta aikaan tunteen että "hommaa tehdään liukuhihnalla" mutta nyt täytyy sanoa että palvelu oli ensiluokkaista. Missään vaiheessa ei ollut kiire, mittaukset tehtiin ajan kanssa ja koko ajan oli olo että on "vip".

Isot kiitokset Paavo Nurmi Keskuksen henkilökunnalle, teitte tilaisuudesta mukavan!

Tässä tämä kuvagalleria, sitten niitä tuloksia. Kirjallisessa muodossa sanottuna; olen periaatteessa suht ok kunnossa mutta runsas rasvan määrä pilaa lukemat. Rasva on siis tällä hetkellä se suurin vihollisena, alkuvuoden strategia on kuitenkin onnistunut. Olen saanut nyt itseni siihen kuntoon että rasvojen poistaminen liikunnan ja ruuan avustamana pitäisi onnistua.

Olen pirun paljon paremmassa kunnossa kuin helmikuussa, tämä tuntuu kaikessa liikkumisessa ja olemisessa.

Teen erillisen postauksen mihin skannaan tärkeimmät testidokumentit.

keskiviikkona 11. marraskuuta 2009

Pysy kaukana senkin sika!

Rynnäkköjoutsen on kipeänä...

Toivottavasti vielä säilyisi terveenä huomisen päivän ainakin, sen jälkeen voi huoletta toivottaa Sian tervetulleeksi. Perskuta, saa nähdä miten käy huomisen valokuvauksen, kaverin piti tulla kuvaamaan mutta kuulosti puhelimessa äsken niin pahalta että en osaa sanoa pääseekö sängyn pohjalta ylös.

Perhana...

Herkistelyä

Fyysistä tällä kertaa...

Huomenna aamukymmeneltä kuntotestaus, tänään edessä herkistelyä tuohon valmistautuen. Linda kuulemma vetää tämänpäiväisen Perus-tunnin, varoittelin jo maanantaina että aion touhuta aika rennosti.

Ajattelin että en päästä sykettä nousemaan esim 155 yli, otetaan kevyillä vastuksilla ja annetaan jalkojen pyöritellä. Olen huomannut että jalat hymyilevät ilosta kun käy venyttelemässä salin oivissa venyttelylaitteissa. Jos tänään menisi vielä spinnauksen jälkeen vähän köllöttelemään koneisiin...

Sellaista, tunnelmia ja raporttia taas illemmalla.

maanantaina 9. marraskuuta 2009

Ja nahkaruoskaaa soiiiiiiii!!!!



Lindahan se sieltä ovesta tuli!

Olihan Perus-tunti, käytiin läpi niin painonsiirrot kuin kontrollitkin. Olivat varmaan vain muutaman kerran polkeneet hädissään, sen verran kovaa oli tekniikoiden vyöryntä.

Minun mielestäni erittäin hieno tunti, valitettavasti Lindalta unohtui laittaa Suunnon järjestelmän tallennus päälle joten ei ole hienoa raporttia. Omasta sykemittarista vähän statistiikkaa kuitenkin:

- Training Effect 4.6
- Keskisyke 146
- Maksimisyke 179 ( maksimiksi määritelty 182... )
- 1050 kcal

Sellaista, nyt aletaan valmistautumaan torstaihin. Keskiviikkona Perus-tunti, vetäjänä taas Linda. Varoittelin jo nyt että tulen ottamaan sen hyvin hyvin rennosti, pitää lusmuilla huolella.

Parin viikon syvissä vesissä kahlailun jäljiltä ei vaaka paljon hellinyt! Vituttaa kieltämättä mutta siinä mielessä pitää olla tyytyväinen että sain alamäen katkaistua tällä kertaa todella aikaisessa vaiheessa. Tästä on helpompi jatkaa...

-- Edit --
Kaivoin sykemittarista raportin esille, ylemmässä kaaviossa syke, alemmassa energiankulutus minuutissa. Kaikkea ne Suomalaiset keksii...

Ettepäi!

Jahas, taas mennään!

Olo alkaa olla ok, joka mielessä. Juuri sanoivat kyllä radiossa että sikainfluenssa laajenee epidemiaksi tällä viikolla koko maassa, toivottavasti pysyn terveenä torstaihin asti...

Tänään olisi luvassa Perus-tunti, saas nähdä kuka on tuntia vetämässä kun Sami on Ameriikoissa. Linda jos tulee ovesta niin on ainakin haastetta. Pirun kivaa mutta raskasta, eli loistava tunti luvassa. Odotellaan.

EasyLife-tuntikin taas edessä, raporttia ja muuta puolisekavaa höpötystä illemmalla.

perjantaina 6. marraskuuta 2009

Flunssan partaalla

Muutama päivä jo oltu "kipeitä", ei ole kuumetta tai muutakaan selvää oiretta että joutuisi töistä olemaan pois mutta treeniin ei ole mitään asiaa. Harmittaa sinänsä mutta täytyy kuitenkin malttaa katsoa että mihin tämä kehittyy.

Perskuta, pakkohan tämäkin johonkin kohtaan tietysti oli tulla kun tarpeeksi aikaa kului. Päivittelen tilannetta täällä kun on jotain kerrottavaa.

keskiviikkona 4. marraskuuta 2009

Miksi ahmiminen lihottaa?

Tutkimustulosta...

Liian nopea syöminen johtaa lihomiseen, koska silloin tulee syöneeksi liikaa. Elimistön kylläisyyttä säätelevät hormonit lähtevät liikkeelle suolistosta, mutta siihen menee oma aikansa. Jos syö liian nopeasti, hormonit eivät ehdi ajoissa aivoihin asti kertomaan että ruokailun voi jo lopettaa.

tiistaina 3. marraskuuta 2009

Mittaustorstai!

Ensi viikon 12.11 torstaista on muodostumassa varsinainen mittaustorstai.

Ensin on luvassa Kuntotesti C kello 10:00, sen jälkeen Kehonkoostumusmittaus kello 16:00.

Kaivetaan herrasta kaikki salat esille!

maanantaina 2. marraskuuta 2009

EasyLife 2. mittaus



Viikon tauko takana, reidet olivat taas rautaa. Tulee tässä samalla vähän hahmoteltua että miten valmistautuu 12. päivä olevaan kuntotestiin, tällä hetkellä ajatus on se että pitäisin raskaista treeneistä ainakin 4 päivän tauon ennen testiä. Noh, mietitään sitä vielä.

Ylhäällä tämän päivän Perus-tunti, hyvin kulki ja kivaa oli.

Olin myös EasyLife-kurssin toisessa mittauksessa; paino, rasva% ja vyötärömitta. Yhteenveto kurssin alusta:

Paino: - 3 kg
Rasvaprosentti: - 1 %
Vyötärömitta: - 7 cm

Kovasti tapahtuu kropassa asioita, ilmeisesti rasvaa on poistumassa ja lihasta muodostumassa. Ollaan selkeästi vielä painonpudotuksen alkutaipaleella, seuraava vaihe tuleekin ilmeisesti olemaan se että vaaka alkaa näyttämään pienempiä lukemia. Mennään tähän malliin ja odotellaan...

Taas tuli kummasti lisää intoa.
=)

Wuhuu, maanantai!

Jahas, viikonloppu tuli, oli ja meni.

Tänään toinen mittaus, katsotaan mitä lukemia näyttää. Sentit ovat vähentyneet, saas nähdä mihin se riittää.

Selvää motivaatio-ongelmaa tässä kohtaa, täytyy varmaan vetäistä reipas 450-viikko että tulee niitä lukemamuutoksia. Katsotaan mittauksen jälkeen.

Mittauksen jälkeen Perus-tunti, sen jälkeen tunnelmia, raporttia ja suunnitelmani täksi viikoksi.