perjantaina 31. heinäkuuta 2009

Lepopäivän tunnelmia

Aah, lepopäivä.

Aamu alkoi iloisesti 08:02 jonkin siivousintoilijan aloittaessa mattojen tamppaamisen pihalla. Kun kerran taloyhtiön järjestyssäännöissä tämä sallitaan niin silloin on täysin järkevää ja muita kohtaan kohteliasta tehdä näin! Kuka sitä muka haluaisi nukkua arkiaamuna kesällä yli kahdeksan?

Eilinen treeni oli kertakaikkiaan mainio, tänään on alkanut tuntumaan lihaksissa tehdyt liikkeet. Mikään paikka ei satu, hyvin moni paikka on arkana. Loistavana piirteenä tuli se että Kahvakuulan heilautuksessa vasen olkapääni aukesi "lukosta" ja on muuten pysynytkin auki. Olkapää oli hetken aikaa harjoituksen jälkeen "kipeä" tai ehkä pikemminkin arka mutta nyt tämäkin on jo loppunut. Vatsalihaksiin en ihan saanut sellaista tuntumaa kuin olisin halunnut. Ensi kerralla sitten. Persusta on kipeä... =)

Oikein hyvin menee, otan kaiken ilon irti tästä lepopäivästä. Huomenna aamusta spinningiin.

PS. edellisen postauksen kommenttiin liittyen: en ole pitämässä seitsemää päivää vapaata, aion käydä ainakin kerran ensi viikon aikana punttisalilla. Käveltyä tulee todennäköisesti myös aika paljon.

torstaina 30. heinäkuuta 2009

Uusi ohjelma

Kävimme neiti H:n kanssa uuden ohjelman läpi. Luvassa suuria tunteita ja väsyneitä jätkiä!

Sisältö:
- 10 min aerobista
- Vatsarutistus laitteessa 3 x 15 - 20
- Alataljasoutu leveällä otteella 3 x 12 - 15
- Heilautus Girya-kuulalla 2 - 3 x 10 / käsi
- Penkkipunnerrus käsipainoilla 2 x 12 - 15 / etunojapunnerrus 2 x 12 - 15
- Takakyykky Smith-koneessa 3 x 10 - 15
- Ojentajat taljassa köydellä 3 x 12 - 15 / hauiskääntö käsipainoilla 3 x 12 - 15
- Vartalonkierrot Girya-kuulaa käyttäen 2 - 3 x 16 - 20 / Alavartalon kierrot 2 - 3 x 16 - 20
- Pystypunnerrus laitteella 3 x 10 - 12
- Päänpyöritykset selinmakuulla 1 - 2 kertaa omien tuntemusten mukaan
- Nyökkäykset istuen 1 - 2 kertaa omien tuntemusten mukaan
- 10 min aerobista

Sellainen rypistys, tämä siis tehdään kerran viikossa. Ei mikään juosten tehtävä juttu, kovasti vääntöä ja kovaa sykettä. Tuo Girya-heilautus on todella kivan oloinen liike, sykkeet nousevat ja liike tekee todella hyvää olkapäille. Takakyykky on vielä hakusessa mutta se tullee paremmaksi suorituskertojen myötä. Ojentajat tehdään jatkossa narulla jotta saadaan käsiin se viimeinen loppuojennus mukaan.

Tälläistä, valitettavasti pääsen tekemään tämän ensimmäisen kerran vasta parin viikon päästä, lomareissu tulee väliin. Lepo tulee kyllä tarpeeseen. Huomenna lepoa, lauantaiaamusta spinning.

keskiviikkona 29. heinäkuuta 2009

Onni on lyhkäisistä kiinni!




Ostin tänään itselleni uudet salishortsit! Edelliset olivatkin jo noin 10 vuotta vanhat kaikenlaista nähneet Niken mustat tekeleet. Ehkä oli jo aikakin...

Uusien shortsien siivittämänä polkaisin spinning-tunnin niin että annoin joka tilanteessa kaikkeni, varastoon ei kyllä enää jäänyt oikein mitään. Sykemittaus toimi kuin unelma, koko ajan näin tankoon kiinnitetystä kellostani sykkeen, palauttavilla osioilla oli helppoa kun piti sykkeen siinä missä halusi. Kertakaikkiaan upea harjoitus, lepoa tämä kyllä vaatii ainakin tämän illan ja huomisen päivän. Tänään illalla käyn koiran kanssa ulkona ja huomenna päivällä kevyesti fillarilla sinkoilemassa pisin pyöräteitä. Saa luvan riittää palauttavaksi. Seuraava spinning lauantaina aamulla, sillä tunnilla on aina vaikeampi saada itsestään kunnolla jotain irti kun se on jo niin aikaisin aamulla. Haaste!

Aika huikeaa, menin maksimi sykealueellakin yli 12 minuuttia...

Minä sykin taas!

Eilinen oli hyvä päivä!

Blogiani seuraava ihminen tuli vastaan sykemittariasiassa, saimme Rynnäkköjoutsenen kanssa uudet sykevyöt. Tämä korjasi omalta osaltani mittausongelma, rannekello toimii ok. Rynnäkköjoutsenelle tästä oli se hyöty että hän saa tämän jälkeen spinning-tunneista raportin sähköpostiinsa. Saimme uudet vyöt haltuumme jonka jälkeen menimme salille henkselit paukkuen kirjauttamaan ne Samilla Suunnon järjestelmään. Kyllä nyt sykkii!

Jäimme sen verran salille että pakkohan se oli vähän puntata, kävimme vielä vieraita liikkeitä läpi. Muutama mukavan oloinen laite löytyi.

Tänään luvassa spinningiä vähän vajaa kuusi, fiilikset ovat korkealla.

Kiitoksia nimettömänä pysyttelevälle lahjoittajalle, tämä muistetaan...

tiistaina 28. heinäkuuta 2009

Olen julkkis!

Hiiteen Aitolehdet, Kuroset ja Nykäset. Jokinorsu on tullut!

Olin äsken salilla kuvattavana CMS-salien jäsenlehteen, jutussa ilmeisesti käsitellään salia ja olen keskiverokävijänä kaiketi mukana. Omituista, muutenkin en kamalasti pidä että minua sen enempää kuvaillaan koska mielestäni minussa ei ole mitään kuvattavaa. Istuskelin pyörän selässä ja pyörittelin kun heppu laukoi kameraansa. Kuvaa sieltä ja täältä, saas nähdä miten kauhealta näytän lehden sivuilla.... :(

Eipä riitä rahat Suunto T6c-kelloon taaskaan. laskuja laskuja laskuja... PItää varmaan ottaa Suuntoon yhteyttä ja koittaa huorata jokin mainosdiili heidän kanssa, tuntuu aika epätoivoiselta ajatukselta mutta ei kai se mitään ota jos ei annakaan. Luulisi nyt jossain olevan joku firma mikä tästä hyötyy, sali, Suunto tai sitten vaikka mielenterveystoimisto. Joku edes.

Blääh, taitaa tässä taloustilanteessa olla rahahanat kiinni joka paikassa. Kunhan puhelen lämpimikseni.

maanantaina 27. heinäkuuta 2009

Yksi lensi yli ylätaljan

Päätin sivistää itseäni kuntopyörän selässä ja otin mukaani iltakirjani, Yksi lensi yli käenpesän. Varsin mukavaa istuskella pyörän selässä ja lukea hullujenhuoneen arjesta. Samaistuin voimakkaasti roolihenkilöihin, aloin jopa vilkuilla kuntosalin vastaanottotiskin suuntaan ja olin huomaavinani että siellä säädeltiin ajan kulkua, 35 min pyörän selässä kului sensaatiomaisen nopeasti.

Tai sitten syynä oli hyvä kirja.

Tämän henkisen ja fyysisen harjoitteen jälkeen vaihdoin punttisalin puolelle. Treenikaverini Rynnäkköjoutsenkin tuli seuraani vainoharhaiseen ja aloimme tehdä liikkeitä. Teemme ojentajat aina ylätaljassa, tänään jostain syystä treeni kulki järjettömän hienosti:

- 17 x 35
- 12 x 50
- 7 x 60
- 17 x 35

Tämän jälkeen ojentajat olivatkin varsin ojentuneen oloiset, kädet olivat hyvin hyvin väsyneet. Hieno liike tosiaan. Voimat ovat lisääntyneet aivan mahdottomasti, osa liikkeistä menee melkein jo tuplapainoilla aloituspainoihin verrattuna.

1.5 tunnin treeni kaikenkaikkiaan, sykemittarin mukaan paloi yli 800 kcal. Toivottavasti pitää paikkaansa. Huomenna lepoa ja keskiviikkona spinning.

PS. Käyn kyllä huomenna salilla, olen hyvin hyvin poikkeuksellisesti kameran linssin edessä... :o

Ensimmäinen lomapäivä

Ja näin se alkoi Jokinorsun kahden viikon loma!

Kahdelta salille, pitäisi tuon treenikaverinkin ilmestyä paikalle. Tämä viikko sitkeää treenaamista, torstaina uutta ohjelmaa. Sellaista, ei tässä kummempia.

sunnuntaina 26. heinäkuuta 2009

Kovuutta jaloille

Kalenteria katsottuani totesin että spinning on seuraavan kerran vasta keskiviikkona, sehän antoi hyvän mahdollisuuden jalkojen treenaamiseen. Salille mars!

Lämmittelynä 10 min kuntopyörää.

Prässi:
10 x 80, 120, 160, 200
Jalan koukistus
15 x 20, 40, 60
Jalan suoristus
4 x 15 x 40

Eikun kotio venyttelemään. Nopea treeni mikä kuitenkin tuntui ihan ok jaloissa. Nyt lepoa.

Sunnuntain aamulenkki

Kävin salilla polkemassa puoli tuntia. Tosi kätevää kun voi tuon kortin kanssa tulla ja mennä miten haluaa. Hauskana huomona muuten; helmikuussa poljin samalla vastuksella samalla pyöritysnopeudella noin 20 lyöntiä kovemmilla sykkeillä.

Oli tuo vaimokkeen mittari lainassa, hyvänä huomiona tuli että cardion pyörät ymmärtävät suoraan tuota uudempaa Comfort Belt - vyötä. Oman, rikkinäisen mittarini vanhan mallinen vyö ei sitä tee. Jälleen 1 pointti uuden mittarin hankkimiseen. Tein muuten päätöksen, hommaan T6c-mittarin. Ehkä kallis mutta hyvä.

Olo on keventynyt ainakin vähintään sen mitä kunto on kasvanut, fiilis on loistava!

lauantaina 25. heinäkuuta 2009

Sykemittarin ostoon

Voi helv***n per***e!

Nyt paloi hihat tuohon sykemittariin, syke välittyy vyöstä mittariin todella epäluotettavasti ja vain lyhyen matkan päästä. Eipä auta patterin vaihtokaan... Olen mittaillut pattereita jännitemittarilla, ihan ok lukemat antavat. Tuo "tauti" on pahentut ajan myötä, tällä hetkellä tilanne on jo niin paha että spinning-pyörän selässä tankoon kiinnitetty kello ei enää anna lukemia jos nousen palautusvaiheessa pystyyn niin että kädet eivät kosketa tankoon.

Testasin vaimokkeen mittaria, syke siirtyy vyöstä mittariin aivan älyttömän paljon kauempaa kuin minulla. En viitsisi ottaa kuitenkaan hänen mittariaan käyttöön koska se on tuota... hänen. Myöskään hänen mittarinsa vyö ei sovi omaan kellooni koska kelloni on jo niin vanha ja hänellä on sellainen uusi Comfort Belt.

Aika hyvin laite on kestänyt, noin 3 vuotta tulee elinajaksi. Varmaankin sitä voisi huoltaa ja vaihtaa osaa ja ostaa sitä ja tätä ja koittaa saada sitä kuntoon... Ei muuten onnistu, tämän kaltaisisa laitteissa tulee hyvin nopeasti romutustuomio. En vain jaksa loppumatonta säätöä ja sähköpostivääntöä puoleen jos toiseen.

Uutta laitetta siis. Voi rähmä, miten aina kun luulee että palkasta voisi jäädä jotain että voisi vaikka ostaa itselleen jonkun kivan vaatteen niin tulee jotain pakollista ostettavaa.

Spinning + kuntopyörä = hyytynyt sykemittarin patteri



Ei ollut spinning-tunnilla lomasta taas tietoakaan, kovasti väännettiin taas. Sykkeet laskevat vaan, reidet ovat jäämässä jälkeen. Noh, pikkuhiljaa ne tulevat taas perässä.

Sykemittari vähän kiukutteli, ilmeisesti on patterit loppumassa taas joko kellosta tai vyöstä. Vaihtoon vaan niin eiköhän se taas siitä.

Poljin spinningin perään vielä tunnin kuntopyörää, valitettavasti vyö piiputti siinä kohtaa niin totaalisesti että en saanut mitään sykelukemia eikä sen puoleen tullut kyllä mitään raporttiakaan tietenkään. Leppoisasti päästelin menemään, lueskelin lehtiä samalla.

Huomaa että on aikalailla hiilarit loppu kropasta, harmittaa eikä oikein taas kiinnostaisi tämä kirjoittelu. Taidan käydä tekemässä itselleni ruisleivän!

PS. Ainiin, H laittoi meidät täyttämään ruokapäiväkirjaa. Tämäkin ruisleipä ilmestyy siihen...


Edit: kun nyt katselen tuota sykeraporttia niin on selvää että ei tuo pidä suurelta osin lainkaan paikkaansa. Ilmeisesti patteri on kyykyttänyt jo tuossa kohtaa todella pahasti. Puolen välin tasamaan osuudella pidin yllä 145 sykettä mutta raportin mukaan on käynyt vihreällä välillä. Patteri vaihtoon!!!

perjantaina 24. heinäkuuta 2009

Loma Loma Loma Loma!

2 viikkoa lomaa, tosin kuntoilusta vain viikon. Kovasti olisin juhlatuulella mutta kun on perhana sentään huomenna aamusta se spinning. Ei auta...

Jos sitten lauantaina? Eikö? Noh, ollaan kuivin suin sitten alkava viikko. Vettä puskee niin maan perusteellisesti, lomasäät ovat ainakin kohdillaan.

On tuolle alkavalle viikolle vähän suunnitelmissa kuntoilua... tästä kerron enemmän kun olen yhden päivän testannut... =)

Mää tulen ohi!

Otsikon mukainen lause oli kuulemma tullut höpötettyä unissaan viime yönä, vaimoke laittoi tekstiviestiä aamummalla. Ilmeisesti spinning alkaa tunkeutua uniin... :P

Muita helmiä vuosien varrelta:

- Täältä tulee Jari! ( ja nauru perään )
- Tullaan tullaan --- 15 min tauko --- Vi**u mä lähre mihkään!

Itsetunto kohdillaan ainakin unissani!

Torstai

Meni eilen hieman suunnitelmat uusiksi, puntin sijasta menimme rannalle katsomaan laivoja. Pyörällä rantaan ja kävely keskustasta niin pitkälle kuin rantaa riittää ja takaisin. Pyörällä takaisin kotiin ja jalat olivat suloisen väsyneet, kävely ( lompsiminen ) sandaaleissa tekee tehtävänsä hyvin nopeasti.

Ilta meni lepäillessä ja hernekeittoa syödessä.

Tänään alkaa muuten loma! Ajattelin pitää pari viikkoa lomaa tässä kohtaa, ensimmäisen viikon olen kotosalla mutta toisena viikkona lähden kavereita tervehtimään Helsingin suuntaan. Tuo jälkimmäinen viikko tulee olemaan lepoa myös kuntoilusta.

Tänään lepopäivä, telkkaria kotona ja muuta aivotonta touhuamista. Huomenna aamusta spinningiä joten loman alun juhlistaminen jää melko vaisuksi. Hyvä niin.

keskiviikkona 22. heinäkuuta 2009

Keskiviikon spinning ja ohjaus



Näin!

Taas tuli spinnattua ja ellen sanoisi jopa niin maan perusteellisesti! Treeni kulki kuin hirvi ja tangolta seisottavista osuuksista alkoi jo löytää ihanan katkeraa hienoutta. Ollaan siis siirrytty puhtaasta tuskasta nautinnolliseen rääkkiin. Nyt ollaan hyvässä kohtaa.

Spinningin jälkeen suihkuun ja saunaan ja olimme valmiita uuden omaohjaajamme, neiti H:n hellään käsittelyyn. Kävimme läpi mitä olemme tehneet, mistä olemme tulleet ja missä olemme nyt. Hahmottelimme jopa mihin olemme menossa tai ainakin toivomme olevamme menossa. Otimme viikko-ohjelmassa jo huomioon sen että aiomme syyskuun alusta käydä Perus-tunneilla maanantaisin, keskiviikkoisin ja lauantaisin.

Näin punttitreenille jää enää aikaa yhdelle päivälle viikossa, tämä päivä tulee olemaan torstai. Jalat tulevat puuttumaan ainakin alussa treenistä, spinning hoitanee sen. Kävimme läpi kaikenlaista, myös venyttelytunneista ja muista jumpista kiinnostumista. Olen ainakin henkilökohtaisesti hyvinkin kiinnostunut ainakin venyttelystä ja keppijumpasta.

Minulle jäi erittäin positiivinen vaikutelma tapaamisesta, neiti H vaikutti hyvin kiinnostuneelta meistä asiakkaina. Hän jaksoi kuunnella ja kyseli hyviä kysymyksiä. Odotukseni ovat korkealla, tästä tulee hyvä!

Tuskainen tiistai

Olipa hankala tiistai, varsinaista henkien taistoa koko päivä.

Niskat olivat edelleen jumissa ( aukesivat kyllä komean pamauksen säestämänä iltapäivällä ), eikä oikein kiinnostanut. Pitkästä aikaa vaikeampi päivä. Vääntäydyin kuitenkin salille ja tein siellä jopa jotain, melko yhdentekevän oloista pusertamista kuitenkin.

Ilta oli lepoa ja rentoutumista, tästä päivästä on tulossa parempi. Tänään töiden jälkeen spinning ja heti sen perään H ottaa meidät hoiviinsa, meillä on ensimmäinen ohjaustunti hänen kanssaan.

Jotenkin tuntuu että noista punttitreeneistä alkaa mennä maku, enemmän tuntuu kiinnostavan nuo spinning-tunnit. Olen tarjonnasta katsonut myös suurella mielenkiinnolla niitä syvävenyttelytunteja, kaikenlainen venyttely olisi suureksi avuksi koska edustan sitä normaalia Suomalaista rautakangen notkeaa ihmistyyppiä. Olisihan siellä se keppijumppakin, ainakin tunnin kuvauksen perusteella se voisi sopia minulle.

Tässä on vähän kuin lapsi karkkikaupassa...

maanantaina 20. heinäkuuta 2009

Höyhenenkevyt maanantai

Palautukset minulle kovasta treenaamisesta on tainnut onnistua koska olo on höyhenenkevyt, kävelee oikein ilokseen. Ilma on tosin kuin lehmän henkäys, kosteutta on ilmassa ja lämmintäkin on.

Se on tosiaan taas maanantai, uusi hieno treeniviikko edessä. Tänään olisi ohjelmassa punttia. Keskiviikkona H ottaa meidät hoiviinsa, käymme ohjelmaa läpi.

Sellaista, vähän väsyttää mutta eiköhän se ohi taas mene. Odottava olo, vielä kun tietäisin mitä odotan... =)

sunnuntaina 19. heinäkuuta 2009

Sunnuntain palautukset

Näin, taas käytiin summaamassa viikko kevyeen palauttavaan pyörälenkkiin.

Saldo:
- 14,78 km
- 47 min
- 18,83 km/h
- 69 rpm
- keskisyke 133
- maksimisyke 157

Sellaista, uusi hieno viikko edessä. Huomenna punttia. Nyt grillaamaan, vihannesnyytit here I come!!!

PS. Nälkäisille tärpiksi:
Normaalia ja punasipulia, kaalia, paprikaa ja kesäkurpitsaa, mukaan peukalon kokoinen pala kylmäsavustettua poroa, sekaan öljypohjaista salaatinkastiketta loraus. Koko roska on siis folionyytissä, tämä grilliin. Joko tunnet tuoksun......

=)

lauantaina 18. heinäkuuta 2009

Spinning-uutisia




Taas oli hyvä aamunavaus, 50 min spinningiä!

Kokeilin temppua ja vedin harjoituksen tyhjään mahaan. Henkilöstä riippuen joko huono tai hyvä idea, jokainen saanee muodostaa oman mielipiteensä. Aika hyvin sujui, yhden hölkän osuuden ( se jokunen sekunti ) jouduin jättämään väliin. Näin jälkeenpäin taisi olla kyse vain laiskuudesta, penkki houkutteli enemmän kuin tanko...

Nyt niitä uutisia... Syyskuun alusta on Perustunti myös maanantaisin! Loistavaa, pääsee polkemaan kolme kertaa viikossa:
- Ma
- Ke
- La
Tätä lisää, kyllä rasva tirisee!

Kohta saunaan, sitten lepoa. Huomenna noin tunnin fillarilenkki ja sen perään grillaus.

torstaina 16. heinäkuuta 2009

Torstai ja puntti

Siinä se taas meni, ehkä vähän pliisu treeni. Jotenkin. Alku meni ihan ok mutta sitten jotenkin vaan lopahti... :)

Tänään tälläinen, huomenna lepoa. Lauantaina aamusta spinningiä.

keskiviikkona 15. heinäkuuta 2009

7. kerta toden sanoo




Noniin!

Ensimmäisen kerran jaksoin koko treenin ja kaikki sen tekniikat. Aikamoista vauhtia kunto nousee... Tuo täysin ylimääräisten hiilihydraattien välttäminen on tehnyt olosta hyvän, treenin ajaksi tehty Gatorade tuntui hyvältä. Olen jotenkin niin tyytyväisyydestä taas onnellinen että en oikein tiedä mitä tähän kirjottaisi.

No vaikka sen että sykekäyrässä näkyy taas hienosti treenin eri vaiheet. Alussa alkulämpö minkä aikana juteltiin pyörän säädöt yms. Huikeat treenit, lisää näitä! Huomenna punttia, perjantaina lepoa.

Spinning odottaa

Näin, pari päivää on lepäilty. Tänään taas töiden jälkeen spinningiä. Kiva nähdä miten lepo vaikuttaa.

Mr M muuten myös käy ensimmäisessä spinning-tunnissaan tänään. Täytyy illalla vertailla kokemuksia.

Otin sykemittarin töihin, täytyy mitata istuskelusyke kohtapuoliin...

Edit: Tässä netissä surffailen istuvassa asennossa tuolissa, syke vaihtelee 69-70. Ei hullummin, kovasti on laskenut tämän vuoden aikana!

tiistaina 14. heinäkuuta 2009

Mr M ja hänen bloginsa

Tuossa jo aiemmin kirjoittelin että hyvä ystäväni Mr M on aloittanut saman elämänmuutoksen kuin minäkin. Tässä hänen bloginsa osoite, käykääs samalla kun tänne tulette niin tsemppaamassa kaveria:

Mr M:n blogi

maanantaina 13. heinäkuuta 2009

Vähän offtopickia...

Eipä ole naisillakaan helppoa. Sinänsä haitallista ja pirun epäreilua että naisia näin kohdellaan. Olenkin tätä ihmetellyt, kotiin tulee jotain "akkainlehtiä" ja niitä tulee välillä paremman puutteessa selailtua aikansa kuluksi. Minkä takia Suomalaiselle naiselle suunnatun lehden pitää näyttää miestenlehdeltä? Sivuilla tunkee vastaan aina vaan enemmän ja enemmän Photoshopattua reittä sekä rintaa.

Ei ole reilua ei!

Netistä muuten, itsellä käyttö tahtoo olla vähän sitä samojen sivujen selailua ja lueskelua. Jotenkin sitä jämähtää paikoilleen. Tähän löytyy erittäin kätevä apuväline, Stumble Upon. Ideana on valita itseään kiinnostavat aihealueet, tämän jälkeen näppäilet "Stumble"-nappia joka tarjoilee aina aihealueisiin tagattuja sivustoja. Varsin kätevä, tämän kanssa menee äkkiä tovi jos toinenkin.

Sellaista, iski kirjoitustarve ja näinhän sitä taas sai lievitettyä. Jatkakaa.

Maanantai ja tiistai lepoa

Pidän maanantain ja tiistain lepoa, koitan muuttaa ruokavaliota aikalaillakin. Ajatuksena on nyt sitten välttää niitä hiilihydraatteja. Koska uskon että ainakin pari ensimmäistä päivää ovat vaikeat niin pyrin elpyilemään ja olemaan kotosalla. Katsotaan mitä kroppa on mieltä.

Seuraava askel on keinotekoisten rasvojen poistaminen ruokavaliosta, voita ja oikeita öljyjä yms juu nou?

Katsotaan mitä tapahtuu...

sunnuntaina 12. heinäkuuta 2009

Sunnuntain iltalenkki

Fillarilla taas:

matka 15,3 km
aika 44 min
keskinopeus 20,8 km/h
keskipyöritysnopeus 73 rpm

Sellanen sykkeennostaja tällä kertaa. Ei paha ollenkaan, tästä taitaa tulla se kovemmalla sykkeellä ajettava pätkä. Selkeä lenkki, muutama kiva mäki jne jne.

lauantaina 11. heinäkuuta 2009

Pohdintoja

Aamuinen Spinning toi ajatuksia mieleen, tämänhetkisellä viikko-ohjelmalla kädet, yläselkä ja niskat ovat jumissa kun pitäisi aloittaa polkeminen. Viikko-ohjelmahan on tällä hetkellä tälläinen:

Ma: Lepo
Ti: Puntti
Ke: Spinning
To: Lepo
Pe: Puntti
La: Spinning
Su: Lepo

Kun puntti lyö ihan harjoitustapansakin takia vähän paikat jumiin plus että se vielä vie voimatkin niin miten olisi jos tekisin puntin aina Spinningiä seuraavana päivänä? Eli näin:

Ma: Lepo
Ti: Lepo
Ke: Spinning
To: Puntti
Pe: Lepo
La: Spinning
Su: Puntti

Näin Spinning ei tule koskaan punttia seuraavana päivä vaan olen ehtinyt palautua käytännössä vähintään melkein 1.5 vuorokautta ennenkuin Spinning on edessä.

Tämän takana on se että aina Spinningissä on niin raskasta pitää tangosta, ovat paikat vielä niin hellänä, jumissa ja voimattomat edellisen päivän punttitreenistä. Tiedän että otteen tangosta pitäisi olla kuin kärpänen istahtaisi kukkaselle tai kolibri imisi mettä kukasta mutta totuus nyt kuitenkin ainakin toistaiseksi on aivan jotain toista. Parempi luonnehdinta voisi ehkä olla seppä takoo alasinta mutta se on jo ihan toinen tarina.

Taidan kokeilla tätä, siitä on sekin etu että voin mennä taas huomenna puntille. =)

Lauantai ja spin




Tuli eilen illalla jotenkin riehaannuttua, join 4 kappaletta puolen litran lonkeroita. Pieni pöhnä mutta ei sen kummempaa. Kiltisti kotiin ysin jälkeen ja iltapalan jälkeen nukkumaan.

Aamulla ei onneksi ollut mitään krapulaa, vaikka varmasti elimistö tuosta oli palautumassa niin en sitä huomannut. Tunnollisesti salille ja pyörän selkään. Nyt menee jo melkein koko tunnin tekniikat! Eiköhän se tuosta mene kun saadaan 10 harjoitusta lisää.

Sellaista, ulkona pitäisi sataa vettä eilisen säätiedotuksen mukaan niin paljon kuin taivaalta mahtuu. Minun mielestäni siellä kyllä paistaa aurinko... Mutta mitäpä minä säästä mitään tiedän, en ole meteorologi.

Tänään illalla lepoa, huomenna sään niin salliessa pieni pyörälenkki. Nyt hetki jalat pöydällä ja sitten säätämään polkupyörän vaihteet.

perjantaina 10. heinäkuuta 2009

Spreading the disease!

Nuoruuteni ehkä kovinta bändiä, Anthrax:ia lainaten tuo otsikko.

Esimerkkini ja blogini on nyt todistettavasti saanut ensimmäisen seuraajan, ellen sanoisi jopa opetuslapsen. Peliporukassa tutustumani hienon hieno mies, Mr. M on aloittanut myös kuntoilun. Ovat vaimonsa kanssa hankkineet paikalliseen CMS-saliin sopimukset, maanantaina menevät aloitushaastatteluun.

Oli kuulemma lääkäri aukonut päätään sokeriarvoista ( taas kerran ), josta sisuuntuneena kaverini oli tehnyt erittäin viisaan päätöksen.

Tervetuloa joukkoon Mr. M, et tule katumaan päätöstä. Aloittelet vain rauhassa ja tarpeeksi maltilla. Muista, kuntopyörä on ystävä ja spinning on kuningas!

PS. Tee oma blogi, helpompi seurata treenin etenemistä. Luo vähän sellaista sosiaalista painetta myös että joku seuraa tekemistä.

Perjantai!

On tämä vaan hieno päivä, heti aamusta on virkeä ja kaikki tuntuu hienommalta kuin normaalisti.

Tänään töiden jälkeen punttia, muutama uusi idea mitä pitää testata että on kysymyksiä Helille sitten parin viikon päästä. Testaillaan...

Treenin jälkeen taas kiltisti telkkaria ja järkevään aikaan nukkumaan. Ei voi elostella, huomenna aamusta 10:20 spinningiä.

torstaina 9. heinäkuuta 2009

Lepopäivä!

Eilisen spinning-tunnin jälkihuumassa mennään vieläkin.

Väsyttää vähän mutta sellaista se yleensä aamuisin on. Ulkona on upea keli, vettä puskee mutta on todella lämmin. Ukkosta odotellessa...

Ajattelin laittaa tähän kohtaan vähän statistiikkaa sivustosta.
Tämän vuoden aikana:
- First time visitors: 2048
- Returning visitors: 1519
- Pageloads: 7397

Ei hullummin, kyllä täällä joku käy...

Tänään keskityn lepäilyyn, huomenna päivällä hieronta ja iltapäivällä töiden jälkeen puntti.

keskiviikkona 8. heinäkuuta 2009

Keskiviikon spinning




Nyt on hyvä fiilis!

Koko työpäivä oli vähän nuutunutta meininkiä, ei sinänsä väsyttänyt mutta tympäännytti jotenkin. Vääntäydyin kuitenkin salille spinning-tuntia varten enkä todellakaan joutunut katumaan tätä päätöstä.

Treeni kulki huomattavan hyvin, kauttaaltaan jaksoin paljon paljon paremmin tehdä eri vaiheet, jopa ne pirun "champsit" ( vai miten ne ikinä sitten kirjoitetaankin ) alkoivat onnistua. Sykkeet pysyvät silti huomattavasti alempanan kuin esimerkiksi ensimmäisessä kerrassa.

Uskomatonta kun vertaa ensimmäisen ja tämän eli viidennen kerran sykekäyrää, ero on huomattava. Tämänpäiväinen harjoitus on paljon raskaampi kuin eka... Käyrässä alkaa pikkuhiljaa erottumaan tekniikkaosuuksien kovempi syke ja keventelyn laskenut syke, kunto nousee siis kohisten!

Nyt lepoa tämä ilta ja torstai, perjantaina punttia.

tiistaina 7. heinäkuuta 2009

Punttia punttia punttia

Tiistai ja punttipäivä.

Varsin keskiverto treeni, itseäni lainaten "ihan jees". Harjoituspainot lisääntyvät tasaista tahtia, ei kipuja missään, siis vääränlaisia kipuja. Se normaali "herran jumala, hauikseni lähtevät kohta irti" - kipu on toki mukana kuvioissa.

Saimme tulevan omaohjaajamme Helin kiinni! Jämptin oloinen neito, sen huomasi jo pelkästään siitä että Rynnäkköjoutsen meni selkäni taakse piiloon. "Mulle sopii ihan mikä aika tahansa" hän huuteli sieltä kun sovimme ensimmäistä tapaamista.

Pari viikkoa ja pääsemme keskustelemaan henkeviä. Sitä odotellessa ensimmäisenä haasteena tulee huominen spinning. Kiva nähdä onko viime sunnuntain megalenkistä aiheutunut muutoksia jaksamiseen. Olen koittanut levätä huolella, odotan innolla!

maanantaina 6. heinäkuuta 2009

Maanantai on päivistä hienoin!

Eilinen lenkki teki kyllä illallakin vielä tehtävänsä, uni tuli helposti mutta pitkin yötä tuli heräiltyä ja käytyä juomassa. Jotenkin tyypillinen juttu minulle, aina kovan urheilusuorituksen jälkeen tahtoo mennä seuraava yö heräilyksi.

Nyt on taas se paljon mainostettu seuraava päivä ja olo on mitä parhain! Jalat ovat palautuneet todella hyvin, kävely tuntuu pirun kevyeltä ja mielialat ovat huipussaan. Tänään lepoa, pientä palauttelevaa lenkkiä koiran kanssa niin tästä tulee hyvä. Huomenna töiden jälkeen punttia.

sunnuntaina 5. heinäkuuta 2009

Sunnuntain megalenkki

Näin!

Lähtö oli kello 10:00, tarkoitus oli käydä kääntymässä Maskun Rivieran kioskilla tai nääntyä sitä yrittäessä.

Kello soi 09:00, en siinä alkutohinoissani syönyt mitään mikä kostautui kyllä hyvin hyvin nopeasti alkumatkassa. Onneksi matkalla oli Auranlaakson ABC mistä sain ostettu hommaan soveltuvaa juomaa. Reilusti juomaa ja taas jatkoi paremmin.

Aivan älytön tuuli, käytännössä koko alkumatkan oli vastatuulta. ABC:ltä menimme ohikulkutielle ja sen ah-niin-ihanille ylämäille. Onneksi ainakin pääsääntöisesti jokaisen ylämäen jälkeen on alamäki tai ainakin tasaista. Välillä alkoi mieli olla melko musta ylämäkien ja sen perhanan tuulen takia. Pari mäkeä piti taluttaa kun reisistä loppui potku. Taas on kirittävää ensi kertaan. :)

Pääsimme perille, joimme vähän taas, vaihdoin kuivan t-paidan ja käännyimme takaisin. Melko järkevän oloista touhua? Takaisintulomatka sujui todella paljon helpommin alussa tuulen puhaltaessa sivulta takaa. Vaihdoimme vähän reittiä ja tulimme takaisin Myllyn takaa, Kuninkojaa, Runosmäkeä jne jne pitkin. Lopussa oli kyllä rehellisesti sanottuna aivan puhki, ei kertakaikkiaan meinannut jaksaa enää. Tätä tässä tietysti haettiinkin, omia rajoja.

Näin, reissu tehty. Tässä tulokset:
Matka 50.3 km
Polkuaika 2 h 43 min
Keskinopeus 18.45 km/h
Maksiminopeus 54.08 km/h
Keskipyöritysnopeus 70 rpm

Siitä sitten sillälailla! Henkselit paukkuu siihen malliin että taitaa olla huomenna mustelmia... =)

lauantaina 4. heinäkuuta 2009

Spinning-löysäilyä




Taas oli spinning-päivä, jotenkin ei oikein irronnut. Reidet menivät helpommin tukkoon kuin viimeksi, tälläistä tällä kertaa. Seisoskelusyke on laskenut roimasti, polkiessakin yritin kyllä mutta syke ei vaan noussut samallalailla kuin ennen. Erikoista, ei kai tässä ala kunto nousemaan???

Omaohjaajasta, saimme Johannalta vinkin että kannattaa valita Heli. Täytyy ensi viikolla ottaa asia puheeksi salilla, pitää selvittää että kukas se Heli sitten on. Kuulemma sanoo suoraan jos on niin asiakkaan kanssa sovittu. Kuulostaa hyvältä.

Rynnäkköjoutsen nukkui pommiin, hahaa mikä koheltaja! Pai pai, oliko tyyny hyvin hähä? Tui tui!

perjantaina 3. heinäkuuta 2009

Perjantain puserrus

Perjantai ja punttitreenit.

Muutimme vähän tekojärjestystä, kokeilimme niin että ensin pääliike ( esim. penkki koneessa ), siihen perään rinta peck deck koneessa ja ojentajat ylätaljassa lisäliikkeinä. Tuntuu toimivan hienosti.

Omaohjaajasta vielä, puhuimme asiasta parkkipaikalla treenin jälkeen ja molemmat tulimme toisistamme tietämättä samaan tulokseen: haluamme Johannan omaohjaajaksi. Huono puoli taitaa olla se että Johanna ei taida tehdä näitä hommia. :(

Tutkitaan ja mietitään. Huomenna aamusta taas spinning, täytyypä jutella Johannan kanssa.

torstaina 2. heinäkuuta 2009

Sekalaisia havaintoja

Eilen oli tosiaan taas spinning, hienoa oli taas. Tuo perinteinen polkeminen tulee suoraan takaraivosta tai selkärangasta mutta jostain alitajuisesta paikasta kuitenkin. Kun kerran pyörissä on varvaskoukut ja toisaalta jalkojen nostaminen optimitilanteessa tuo 100 % lisää pyöritysvoimaa niin yritin panostaa kovasti siihen.

Vaikeaa touhua perhana, nilkan asento menee miten sattuu. En oikein tiedä mikä olisi optimi tähän, 90 astetta tuntuu epäluonnosiltä, parhaalta tuntuu asento että kantapää on varvaslinjan yläpuolella. Varpaat näyttävät tavallaan lievästi etupyörää kohden. Hauskaa miten heti alkaa kierrokset nousemaan kun saa homman edes jotenkin toimimaan.

Muutenkin alkaa sisäistämään ne ohjeet mitä on tunneilla taottu sisään, ne alkavat tulemaan myös oikealla pyörällä tehtyyn ajamiseen. Usein huomaan puristavani vatsalihaksiani ja istuvani "kasassa" niin että selkä on köyryssä. Niin se kehitys kehittyy.

Iloisia uutisiakin muuten taas. Noin 3-4 kuukautta sitten ostamani tavoitehousut ( shortit ) mahtuvat päälle, olin tänään niiden kanssa töissä. Eivät ne vielä mitkään jalkakyykkyshortsit ole mutta niitä kehtaa jo pitää päällä. Ilmeisesti olen kuluttanut yhden X:n koosta pois. Eilinen ilta oli melkoista iloa ja riemua kun huomasin mahtuvani housuihin. Kiva että tulee tulosta, tästä taas jatketaan. Pitää käydä ostamassa uudet tavoitehousut... =)

keskiviikkona 1. heinäkuuta 2009

Spinning-raporttia pukkaa!



NONIIN!

Anteeksi, jotenkin vaan niin innostuin. Eihän mennyt korvat lukkoon?

Spinning-tunti takana, taas jaksoin paljon paremmin kuin viime kerralla. Älyttömän hienoa tuntea miten tehty työ tuottaa hedelmää. Pyörällä töihin ja kaverin kanssa vähän lenkkiä ja kroppa palkitsee heti paremmalla jaksamisella ja suoraan sanottuna hiton hienolla ololla.

Silti se hävettää kovasti kun polkukaverit jaksavat vääntää ja itsellä vetää reidet tukkoon kun ei vaan pysty. Sisulla pystyy aina vetämään vielä yhden nousun sen jälkeenkin kun periaatteessa on jo piipussa mutta sen jälkeen se vaan loppuu. Loistava juttu että jää selkeästi parannettavaa, on taas ensi kerraksi haastetta.

Nyt on tarjolla raporttia harjoituksesta, alussa lämmittelypolku, lopussa jäähdyttelyä. Keskellä oleva huippu on kohdassa missä vedettiin tuplatahdilla.

Taas tuli kommentti "onkos sulla naama kaventunut, paljonkos sulta on lähtenyt?", tällä kertaa ohjaaja-Johannalta. Taas piti vastata "no tuota, ei paino ole tippunut periaatteessa yhtään, vyötäröstä on lähtenyt kyllä vaikka kuinka". Hauskaa miten sentit lähtevät sieltä missä niitä on liikaa väärässä paikassa ja niitä alkaa selkeästi kertymään sinne mihin niitä kaivataan. :D

Pyörähtelyä luvassa

Siis iltapäivällä, spinning #3 odottaa.

Tulin autolla töihin, olen sen verran piipussa spinningin jälkeen että pyöräily kotiin ei tuntunut hyvältä idealta. Eilinen ilta oli vaikea, pohkeet olivat kipeät hieronnan jäljeltä ja kädet olivat täysin voimattomat. Pohkeet tosin tulivat paremmaksi kun koiran kanssa tehdyn lenkin aikana vähän lämpenivät.

Vähän väsynyt ja nuutunut olo, eiköhän se tästä. Viimeistään spinningissä sitten ainakin...