Aamulla pyörällä taas töihin, vain paljon rennommin. Sellaista leppoisaa 20 km/h matkavauhtia. Syke ei nouse mutta matka vaihtuu vielä ihan mukavasti.
Kävin hakemassa päivällä uudet jarrupalat pyörään, vanhojen jarruteho perustui lähinnä ääneen. Jarruja painaessa kuului valtava rahina, jarrupalojen pinnat olivat jostain syystä lasittuneet kivikoviksi. Onneksi uudet jarrupalat eivät paljoa maksaneet. Terveiset muuten sinulle, nimeltä mainitsemattoman pyöräliikkeen varastossa töitä tehnyt työntekijä. Ei tarvitse jatkossakaan tulla liikkeen ovea avaamaan, enköhän löydä silloinkin osani muualta...
Töiden jälkeen salille, oikein hyvä punttitreeni. Vasemman kyynärpään kivut ovat mennyttä aikaa, nyt uskaltaa jo alkaa rasittamaan paikkoja. Puntin jälkeen yläkertaan pohkeiden ja säärien hierontaan. Tämän jälkeen olikin hienoa lähteä polkemaan kotia kohti uutena miehenä.
tiistaina 30. kesäkuuta 2009
maanantaina 29. kesäkuuta 2009
Aktiivista CO2-jalanjäljen pienennystä
Sehän onnistuu tietysti siten että poljin töihin!
Matkaa aika tarkkaan 4 km, olen todella onnellisessa asemassa tässä mielessä. Melko suora tie ja muutama makea mäki molempiin suuntiin mennessä. Sinne jäivät matamit ihmettelemään YIT:n risteykseen että "mihinkäs se punkero sprinttasi???".
Hyvä aamunavaus!

sunnuntaina 28. kesäkuuta 2009
Sunnuntain palautteleva fillarilenkki
En jaksanut istuskella kotona kun ulkonakin on niin upea keli. Kaverini juoksi elämänsä ensimmäisen puolimaratonin eilen joten ajettelin käydä haastamassa hänet palauttelevaan fillarilenkkiin. Eipähän istu ainakaan soffaperunana koko päivää.
Ajelimme noin 15 km lenkin siinä samalla jutustellen rennolla otteella. Pari nousua, toinen pitkä mutta ei niin kamalan jyrkkä ja toinen lyhyempi mutta jyrkempi. Kokeilin pientä irtiottoa tangolta jälkimmäisessä mäessä ja täytyy sanoa että lähti mainiosti. Vielä ei olla "lähti kuin nakki haulikosta" asteella mutta sinne ollaan menossa.
Hieno lenkki, lisää näitä!

lauantaina 27. kesäkuuta 2009
Toinen spinning takana
Näin!
Siinä se meni toinen spinning-tuntikin. Jaksoin paremmin kuin viimeksi, pari-kolme ekaa seisten poljettavaakin jaksoa pystyin jo tekemään. Tämän jälkeen yritin aina tasaisin väliajoin polkea lisää mutta reidet löivät tukkoon nopeasti ja takamus lävähti takaisin penkkiin.
Oman sykemittarin mukaan keskisyke 141, maksimi 161. Suunnon raporttia ei tullut, ei onnistunut tälläkään kertaa.
Ei siitä sen enempää, vituttaa. Anteeksi.

perjantaina 26. kesäkuuta 2009
Muutokset ohjelmaan
Kävimme Rynnäkköjoutsenen kanssa pitämässä pikapalaverin tänään salin toimistolla. Siellä oli paikalla Mr M sekä Sami, kävimme läpi tämänhetkistä ohjelmaamme ja arvoimme tarvittavia muutoksia ottaen huomioon mukaantulleen spinningin.
Tulimme siihen lopputulokseen että teemme jalat kevyesti aina spinning-tunnin jälkeen. Näin jalat ovat lämpimät ja pienetkin painot riittävät harjoitukseen. Teemme varsinaiset punttiharjoitukset aina spinningiä edeltävänä päivänä. Näin ajateltuna treeniviikosta tulee tämän kaltainen:
MA: vapaa
TI: puntti
KE: spinning
TO: vapaa
PE: puntti
LA: spinning
SU: vapaa
Neljä päivää viikossa, kaksi niistä rankkoja kestävyysmielessä ja kaksi rankkoja voimamielessä. Tällä mennään tästä eteenpäin. Kaukaisessa tulevaisuudessa siintää kokeilu kovemmasta ( Cardio ) spinning-tunnista. Siihen on kyllä vielä aikaa, perustunnista riittää haastetta meille vielä kuukausiksi. =)

torstaina 25. kesäkuuta 2009
Mr M heittää hanskat tiskiin!
Voihan rähmä, omaohjaajamme Mr M lopettaa työt!
Hyvin ollaan juttuun tultu, ohjeita ollaan saatu ja ohjelmaankin olemme tyytyväisiä. Vähän harmittaa että joudutaan ottamaan asiat puheeksi uudelleen uuden ihmisen kanssa mutta minkä sille mahtaa, ihmiset vaihtavat työpaikkoja, näin se vaan menee.
Uutta omaohjaajaa siis, minkälainen olisi sopiva? Jotenkin on tullut sellainen olo että perinteinen DDR-mainen "naisupseeri" voisi olla mukava. "Mitäs se Jokinorsu täällä laitteessa puhisee? Kyllä tästä täytyy ihan kiinni ottaa että se nousee, ei onnistu puhisemalla!" Mielestäni olisi hyvä että omaohjaaja seuraa touhua kuntosalin puolella vaikka ei olisikaan varattu aika. Tiedän että ihmisillä on kiire eikä nykyaikainen työelämä paljon anna aikaa haahuilla asiakkaiden perässä pitkin saleja. Onhan siellä aina välillä vuorossa ohjaaja liivit päällä mutta silti. Mitenkäs tämä nyt alkoi tuntua kritiikiltä vaikka olen ihan tyytyväinen kaikkeen??? Anteeksi.
Kun itsekseni pohdin omaohjaajan eri vaihtoehtoja niin olen tullut tulokseen että taidan valita naisen. Jotenkin muutenkin on nöyränä naisten edessä kuten myös omaohjaajan edessä joten tulos lienee luokkaa maanmatonen. Nyt kun olemme ottaneet nuo spinning-tunnit ohjelmaan mukaan niin luulisin että ohjelmamme kaipaa vähän säätöä ja jaloilla tehtäviä harjoitteita pitänee vähentää.
Tosin, mitä minä mistään mitään tiedän? Sen takia tuskin maltan odottaa seuraavaa omaohjaajamme!
Kiitokset Mr M, olimme sinuun tyytyväisiä. Onnea uuteen työpaikkaan ja miksei muutenkin!

keskiviikkona 24. kesäkuuta 2009
Spinning!!!
Ehkä hienointa ikinä!
Vedettiin ennen tuntia Rynnäkköjoutsenen kanssa vähän punttitreeniä, muutamia ylävartalon liike. Tämä oli muuten erinomaisen huono idea, kädet tärisivät kun yritin olla pyörän selässä. Ohjaaja tosin sanoikin että painon pitää olla persuksilla eikä käsillä, tämä helpottui kummasti :D
Kyselimme ennen ohjaajan tuloa vähän pyöristä ja osasimmekin ottaa sopivan kokoiset menopelit jalkojen väliin. Säädöt oli helppo laittaa kohdalleen, ajoasennosta tuli todella hyvä.
Kävimme eri ajoasennot läpi, minulle suurta ongelmaa tuottivat asennot missä piti mennä niin että persusta on penkistä irti ja juostaan / kävellään tavallaan polkimien varassa. Ei vaan onnistu, etureidet menevät heti niin jumiin että persusta putoaa takaisin satulaan. Momumentaalinen elopaino tekee tepposet...
Pääsimme itse treenin, kävimme läpi juuri opeteltuja ajoasentoja. Minä yritin ensin polkea persusta irti penkistä mutta siitä ei tullut mitään joten laitoin vaan lisää vastusta ja keskityin normaaliin polkemiseen. Vähän harmitti mutta kyllä tämäkin ongelma tulee poistumaan, takaan sen.
Oli kyllä valtavan upeaa! Syke ei laskenut mittarini mukaan pahemmin alle 155, käytännössä syke oli koko ajan 160 - 170. Olin aivan märkä hiestä, hengästynyt en kylläkään kertaakaan. Täydellisen upea treeni. Pukuhuoneessa oli kaikki vaatteet märkiä hiestä lenkkareita lukuunottamatta. Tätä kirjoittaessa tuntemukset ovat lähinnä se että reidet ovat "lämpimät" ja vatsalihakset sen oloiset että niillä on tehty työtä. Ohjaaja painotti monta kertaa että pitää keskittyä vatsan pitämiseen jännitettynä. Yritin tehdä työtä käskettyä...
Kiitos Johanna!
Sanoinko jo että oli aivan upea kokemus? Lauantaiaamulla seuraavan kerran!

Tänään edessä ensimmäinen spinning-tunti...
Jännittää pirusti!
Mukavalla tavalla perhosia mahassa, katsotaan miten pahasti tulee sydän ulos rinnasta treenissä. Täytyy varmaan katsella vähän sitä menoa eikä polkea itseään puhki ensimmäisen vartin aikana.
Jänskättää....

tiistaina 23. kesäkuuta 2009
Tiistain suunnitelmamuutos
Dodih, onnistuin tuossa päivällä kehittämään sellaisen päänsäryn että oksat pois. Jäi taas aamulla syömättä eikä tullut sitä ruokaa tungettua leipälävestä kuin vasta iltapäivän puolella, menee siis aivan omaan piikkiin tämä särky.
Puntti jäi tältä päivältä väliin, pidin pikapalaverin Rynnäkköjoutsenen kanssa ja tulimme siihen tulokseen että hän on jo räkinyt flunssansa siihen vaiheeseen että pääsemme yhdessä salille huomenna. Teemme ennen spinningiä ylävartalon punttitreenit, jalat jätämme väliin odottamaan pyörärääkkiä....
Tein tänään Ostoksen!
Olen koko elämäni ollut intohimoinen musiikin kuuntelija, käytännössä aina on taustalla soinut jotain. Olen seurannut mielenkiinnolla Spotify-palvelun etenemistä ja tänään vihdoinkin tein päätöksen ottaa palvelun käyttöön myös itselläni. Palvelusta olisi saanut ilmaisenkin version mutta halusin päästä heti kättelyssä eroon mainoksista. Mielestäni vajaa 10 e kuussa on varsin halpa hinta tästä, artisteja, levyjä ja kappaleita on tolkutun määrä! Bitratekin on minulle täysin riittävä 320 kbps ( tuli juuri mahdolliseksi ), en ole niin "kultakorva" että musiikki kuulostaisi huonolta.
Ehkä paras ostos pitkään aikaan, kestää varmaan ennenkuin alkaa löytämään muutakin musiikkia kuin näitä suosikkejani. Suosittelen!

Pyöriskely odottaa...
Minulle soitettiin eilen salilta taas se normaali "onko kaikki ihanasti, ohjelmat kunnossa ja silleen?" - soitto ja pääsin siinä yhteydessä kyselemään perustunnin meiningistä. Kovasti kannustettiin sinne saapumaan, mukana on kuulemma kaikenlaista porukkaa.
Sinne siis, tarkoitus on nyt keskiviikkona mennä mukaan tunnille... Hermostuttaa...
Tänään olisi punttipäivä, taidan jättää jalat väliin ihan huomista koitosta ajatellen. Tulee ihan teini olo...

maanantaina 22. kesäkuuta 2009
Maanantai!
Ruokatuntipoljennan aika.
30 min, random-ohjelma rasitustasolla 12. Hyvä tuo random, juuri kun alkoi paukut loppumaan niin alkoi kevyempi osuus. Sykemittarini vyö kusi jotenkin, ei tullut kunnon lukemia ja raportit ovat jotain aivan täyttä puutaheinää.
Hermo menee perkeleeeee, uutta vyötä...

lauantaina 20. kesäkuuta 2009
Spinningin perustunneille....
Luulen että alkaa olla käsillä että siirrymme kuntoilun seuraavaan vaiheeseen...
Koko tämän polkemisen tarkoitus on ollut nostaa kuntoa niin että pääsemme Spinningin Perus-tunneille. Luulen että tämä hetki alkaa olla tuossa ensi kuun alussa. Mitäs kommentoitte? Sami, mitä olet mieltä? Jokos me Rynnäkköjoutsenen kanssa voimme tulla sinne joukkoon iloiseen?

Juhannustreeni
Tästä on hyvää vauhtia kehkeytymässä selvänä vietetty Juhannus, en ole ottanut etanolia missään muodossa, en edes ruoka- tai saunajuomana. Ei vaan tee mieli, mitä sitä sitten ottamaan...
Eilinen tuli vietettyä lepopäivänä, olimme kummipoikani luona grillailemassa. Tähän menikin käytännössä koko päivä joten eipä siihen saanut punttia ängettyä väliin.
Tänään oli kuitenkin eri meininki, menimme salille tuossa noin vartin vaille 3. Nyt alkaa olla tekemisen meininki paikoitellen! Koin pari henkilökohtaista pientä voittoa; jalkaliikkeet kulkivat kuin hirvi sekä ojentajat taljassa oli ensimmäinen kerta kun en joutunut kärsimään vihlovasta kivusta vasemmassa kyynärpäässä. Alkaa selkeästi kroppa tottumaan liikkeisiin. "Pingispallot hammastikun päissä" luokkaan kuuluvat painot ovat tehneet tehtävänsä.
Jalkaprässi on selkeästi uusi lempilaitteeni, huonoa siinä on vain se että 17,12,7,17 sarjojen jälkeen on hetken aikaa naamalla kylmä hiki ja tuntuu kuin taju lähtisi mutta jalat saavat kyllä kyytiä. :D Istuskelee vaan hetken ja vetää kunnolla happea ja antaa sykkeen laskea niin taas voi jatkaa.
Treenin lopuksi venyttelyt ja 5 minuutin leppoisa jalkoja lämmittelevä pyöräily ja tämä lauantai oli siinä! Huomenna polkutreenit.

torstaina 18. kesäkuuta 2009
Sedät jaksaa heilua.
Kliseinen lause mutta eilisiltaan tuo sopii kuin nakki sämpylään.
Voi jessus mikä meno, vaikka olenkin perinteinen Suomalainen "istuskellaan tässä vaan hissukseen ja taputellaan kuningataräitimaisesti" niin typerää hymynvirnettä en kyllä naamaltani pois saanut. Aivan loistava spektaakkeli!
AC/DC kuuluu nuoruuteeni olennaisesti, koko homma alkoi aikanaan kun Kustavissa joululomalla kuulin jostain Rinnakkaisradion ( muistanko nimen oikein? ) Tapani Ripatin showsta C.O.D kappaleen. Mainosta lainaten, siitä se ajatus sitten lähti. On tullut hyviä ja ja vähemmän hyviä levyjä ja kappaleita mutta perusidea on säilynyt. Hyvä näin.
Ettei nyt ihan menisi paskanjauhannaksi niin puhutaanpa myös kuntoilusta. Tiistain lopussa varsin railakkaaksi äityneestä punttitreenistä on sen verran jäljellä että takajalat ovat kipeät ja olo on kevyt kuin perhosella! Hassua miten tuntuukin että torso liikkuisi keveämmin, tämä tunne voimistunee jahka palautuminen on kunnolla valmis. Luulen että tänään jää 30 min polkeminen väliin, olen 4 h yöunien jälkeen todella väsynyt.
Täältä tähän. ( pakkohan se oli päättääkin kliseeseen.... )

tiistaina 16. kesäkuuta 2009
Tiistai ja punttitreenit
Vähän jaksamisen kanssa ongelmia, koko aamupäivän vähän väsyksissä. Vähän ennen neljää kuitenkin salille.
Hyvät treenit, melko vakio vääntöä. Alussa ei oikein kulkenut mutta loppuvaiheessa tuli jo suorastaan revittyä. Sykemittari oli mukana, raporttia ei kuitenkaan ainakaan vielä ole postiin paukahtanut. Jos tulee niin liitän sen tähän. Treeni kesti aika tarkkaan 1 h 10 min, käytännössä koko ajan syke yli 130 alun jälkeen, tiukoissa sarjoissa siellä 150 paikkeilla.
Oli hauska huomata että suurimman sykkeen saivat aikaiseksi jalkaprässi ( tämä oli aika selvä ) ja hauiskääntö taljassa! Ilmankos kädet olivat seuraavan 20 min kuin tulessa...
Sellaista, huomenna vapaapäivä. Yksi elämäni tekemättömistä teoista toteutuu, pääsen katsomaan AC/DC:tä livenä! Upeaa.

maanantaina 15. kesäkuuta 2009
Maanantai alkaa pätkien

Olen liikkunut tänään tahtomattani ( koiran tahtoen ) melkoisesti.
Koiralla on näet maha sekaisin, olen käynyt ulkona iltapäivän kolmeen mennessä yhdeksän kertaa tämä vuorokauden puolella. Yöunet eivät olleet aivan niin virkistävät kuin voisi olla, kahden tunnin välein tapahtuva vartin ulkolenkki tahtoo näet heikentää unen laatua.
En antanut tämän häiritä, salille oli mentävä. Ohjelmassa puolen tunnin lenkki. Poljen yleensä käyttäen noin 75 - 80 rpm nopeutta, olen havainnut että tämä nopeus sopii minulle. Takamus pysyy vielä hyvin penkissä mutta poljenta sujuu "omalla painollaan" eikä touhu muutu jalkaprässiksi. Ensimmäiset 20 minuuttia käytin polkien vastuksella 7, tämän jälkeen otin viiden minuutin spurtin vastuksella 9 mikä näkyy hienosti syketaulukossa. Viimeiset 5 minuuttia poljin verrytellen vastuksella 5.
Tämän jälkeen otin venyttelyn ohessa sykemittarin pois että ei tule turhaan pitkää seurantaa.
Perhanan kätevä tuo syketaulukko.
sunnuntaina 14. kesäkuuta 2009
Sunnuntai on päivistä nihkein

Uskomaton ilma, kosteus% on varmasti sata ja pelkkä kuntopyörän selkään nouseminen sai paidan kastumaan.
30 min leppoisaa polkua, perään 3 sarjaa olankohautuksia että saan niskat auki ja harjoitus oli siinä. Huomenna jatketaan.
Olen TODELLA tyytyväinen itseeni.
lauantaina 13. kesäkuuta 2009
Meriselitys
Peliriippuvuus on vittumainen sairaus.
Anteeksi kielenkäyttöni, näin se vain on enkä jaksa asiaa sen ihmeemmin kaunistella.
Olenkin säästynyt elämässä melko hyvin muilta riippuvuuksilta, tupakkaa en ole koskaan edes kokeillut ( tästä kiitos edesmenneelle äidilleni ) ja alkoholinkäyttönikin on ainakin omasta mielestäni järkevällä tasolla. Pidän tästä merkkinä sitä että jääkaapissa oleva viinapullo saa olla rauhassa jopa viikkoja ilman että siihen tulee koskettua.
Tietokoneet ovat valitettavasti toinen tarina...
Olen enemmän tai vähemmän aktiivisesti pelannut eri pelejä jo vuosia. Peli on vaihtunut, välillä olen pelistä nauttinut mutta väliin on mahtunut huonojakin tekeleitä. Pelien laatu ja sisältö sikseen, varsinaiseen pelaamiseen en tunnusta olevani koukussa. Olen kuitenkin auttamattomasti ( mutta toivottavasti en parantumattomasti ) koukussa pelaamisen sosiaaliseen puoleen.
Peli on peliä, siihen puuduttaa mielensä melko nopeasti. Parinkymmenen kaverin äänekäs joukko headsetissa juttuseurana on kuitenkin tosi kova juttu. Kaverit ovat vieressäsi ja kanssasi vaikka et olekaan heidän kanssaan tekemisissä fyysisesti. Teette yhdessä asioita, vietätte aikaa, jaatte kokemuksia ja puhutte kaikesta maailman ja taivaan väliltä.
Tämä on se mihin väitän että pelaamisen koukuttavuus kohdaltani perustuu. Olin pelaamatta alkuvuodesta noin pari kuukautta mutta aloitin pöljä uudelleen. Pelaaminen on kohdallani kuin alkoholisti koittaisi maistella sivistyneesti, alku sujuu mukavasti mutta hetken päästä huomaa istuvansa koneen viereen töiden jälkeen kello 16:15 eikä perse nouse penkistä vessataukoja lukuunottamatta ennenkuin on pakko mennä nukkumaan. Viikonloppu sujuu pelatessa ja maanantaina on väsyneempi kuin perjantaina. Naurettavan kuuloista mutta näin se menee.
Peli mitä olen on pelannut ei ole uhkapeli ( nettipokeri tms ), luojan kiitos. Olisin todennäköisesti näihin sorruttuani pelannut itseni vararikkoon. Kyseessä on ns. massiivinen roolimoninpeli... Alkaa itseäkin naurattamaan, melkein nelikymppinen mies pelailee moista. Uskokaa tai älkää mutta siellä on porukassa monta ikäistäni ja jopa minua vanhempia ihmisiä. Osa pitää pelaamisen aisoissa joko vaimonsa tai oman vahvan psyykkeensä avulla, osa on kuitenkin minun kaltaisiani ongelmapelaajia.
Näin, nyt se on taas ilmoilla miksei heppua ole salilla näkynyt. Mää olen pelannut!
Pelit on poistettu, peliaika loppuu tiistaina. Vaihdatan pelitilin salasanan luotettavan kaverin kanssa niin että en uutta salasanaa saa tietooni.
Paskamaisinta tässä on se että olen saanut todella hyviä kavereita pelin ansiosta. Siksi alkoholistillakin on viinanhimon ohella varmasti vaikea päästä eroon viinasta. Siellä on juopporingissä hyviä kavereita. Olen pahoillani kaverit mutta tässä kohtaa joudun nyt haistattamaan teillä pitkät vitut ( linkitän tämän viestin peliporukan sivuille ). Jos näette minua pelissä niin ottakaa asia puheeksi, minulla ei ole sinne enää mitään asiaa. Olisin mielelläni teidän kanssanne siellä mutta en saa tätä järkeviin rajoihin niin tämä on ainoa keino.
PS. on minulla muuten ihan sellaisia pieniä valkoisia nappejakin tätä varten, en tästä kyllä yksin irti pääse. :D
PPs. päivä kerrallaan mennään etiäpäin, koitan suunnata nyt syntyvän ison vapaa-ajan salille. Se toimi helmikuussa todella hyvin.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)