sunnuntaina 5. heinäkuuta 2009

Sunnuntain megalenkki

Näin!

Lähtö oli kello 10:00, tarkoitus oli käydä kääntymässä Maskun Rivieran kioskilla tai nääntyä sitä yrittäessä.

Kello soi 09:00, en siinä alkutohinoissani syönyt mitään mikä kostautui kyllä hyvin hyvin nopeasti alkumatkassa. Onneksi matkalla oli Auranlaakson ABC mistä sain ostettu hommaan soveltuvaa juomaa. Reilusti juomaa ja taas jatkoi paremmin.

Aivan älytön tuuli, käytännössä koko alkumatkan oli vastatuulta. ABC:ltä menimme ohikulkutielle ja sen ah-niin-ihanille ylämäille. Onneksi ainakin pääsääntöisesti jokaisen ylämäen jälkeen on alamäki tai ainakin tasaista. Välillä alkoi mieli olla melko musta ylämäkien ja sen perhanan tuulen takia. Pari mäkeä piti taluttaa kun reisistä loppui potku. Taas on kirittävää ensi kertaan. :)

Pääsimme perille, joimme vähän taas, vaihdoin kuivan t-paidan ja käännyimme takaisin. Melko järkevän oloista touhua? Takaisintulomatka sujui todella paljon helpommin alussa tuulen puhaltaessa sivulta takaa. Vaihdoimme vähän reittiä ja tulimme takaisin Myllyn takaa, Kuninkojaa, Runosmäkeä jne jne pitkin. Lopussa oli kyllä rehellisesti sanottuna aivan puhki, ei kertakaikkiaan meinannut jaksaa enää. Tätä tässä tietysti haettiinkin, omia rajoja.

Näin, reissu tehty. Tässä tulokset:
Matka 50.3 km
Polkuaika 2 h 43 min
Keskinopeus 18.45 km/h
Maksiminopeus 54.08 km/h
Keskipyöritysnopeus 70 rpm

Siitä sitten sillälailla! Henkselit paukkuu siihen malliin että taitaa olla huomenna mustelmia... =)

0 kommenttia:

Lähetä kommentti